Etiopian kummilapsityö
Kansanlähetyksen kummilapsityö Etiopiassa
Etiopia on yksi maailman köyhimmistä maista. Suomen Ev. lut. Kansanlähetys on tehnyt lähetystyötä Etiopiassa vuodesta 1968. Työtä tehdään yhdessä Etiopian Mekane Yesus –kirkon kanssa, josta on tullut yksi maailman nopeimmin kasvavista luterilaisista kirkoista. Sen jäsenmäärä on nyt 5,2 miljoonaa.
Lisää kummeja tarvitaan
Kummilapsitoiminta aloitettiin Agaron kaupungissa kesällä 2007. Nyt toimintaa on myös Bongassa ja Sokorrussa. Tällä hetkellä kummeja on 295, mutta tavoitteena on saada kummit yhteensä 330 lapselle. Kaupungeissa on paljon aids-orpoja ja ympäröivältä maaseudulta tulleita lapsia. Heillä ei ole turvallisia vanhempia ja lapsuutta eikä niitä elämän perusedellytyksiä, joita me suomalaiset pidämme itsestäänselvyyksinä.
Ilmoittaudu kummiksi tällä lomakkeella!
Kummilapsityön tavoite
Tavoitteena on tarjota näille lapsille turvallinen koti ja ravintoa sekä mahdollisuus koulunkäyntiin kustantamalla koulumaksut, kouluvaatteet ja opiskelutarvikkeet. Heille järjestetään kaksi kertaa vuodessa terveystarkastus ja tarvittaessa sairaanhoito. Vapaa-aikana heille järjestetään erilaista harrastus- ja liikuntaohjelmaa, ja kun he saavuttavat yläasteiän, heille aletaan antaa ammatilliseen koulutukseen valmistavaa opetusta.
Kasvatusperheiden vanhemmille järjestetään kahdesti vuodessa seminaari, jossa käsitellään mm. tervettä perhe-elämää, lasten oikeuksia ja sukupuolten tasa-arvokysymyksiä.
Yhteydenpito
Kuukausittaisen taloudellisen tuen, joka on 25 €, lisäksi toivomme kummeilta rukoustukea ja 2-3 lyhyttä kirjettä kummilapselle kalenterivuoden aikana. Kirjeet kirjoitetaan suomeksi tai englanniksi. Työntekijät Agarossa kääntävät ne paikalliselle kielelle. Kummilapselta tulee vastaavanlainen kirje kummeille.
Ohjelmaan valittavat lapset ovat iältään 6-9 –vuotiaita eli kouluikäisiä. Kummilapset ”kasvavat” ulos ohjelmasta noin 20 vuoden iässä. Valinnan suorittavat ja työtä valvovat paikalliset sosiaaliviranomaiset ja Mekane Yesus -kirkko. Kummilapset ja kasvatusperheet ovat taustaltaan kristittyjä tai muslimeja. Apu kohdennetaan niille, jotka apua kipeimmin tarvitsevat. Apu ja opetus ovat avoimesti kristillistä.
Kummilapsitoiminta on osa Suomen Evankelis-luterilaisen Kansanlähetyksen lähetystyötä.
Lisätietoja antavat:
Ritva Mönkkönen 0400 485 878, Anna Äijö 050 354 2415,
Satakunnan Kansanlähetyksen toimisto 02 6332 686.
