Ajankohtaista

Nuttuprojekti sai uuden käänteen

11.5.2012
Etiopian Nuttu-projekti on saanut myönteisen käänteen. Mekane Yesus –kirkko on solminut juuri Etiopian viranomaisten kanssa virallisen sopimuksen 30.000 verovapaasta nutusta tuleviksi 3 vuodeksi, kirjoittaa Nuttu-projektin äiti, lähetystyöntekijä Pirkko Tuppurainen. Suomalaiset nututtajat...

Kutsu rukoukseen

2.5.2012
Suomen Evankelinen Allianssi (SEA) on järjestänyt jo useampana vuonna kansainvälistä rukouspäivää Helsingissä. Tänä vuonna SEA haastaa kaikkia suomalaisia seurakuntia ja kristillisiä järjestöjä tulemaan omilla paikkakunnillaan yhteen ja rukoilemaan helluntaina 27.5. Kellonaika ja...

Miukumauku-kiertue kiittää äidinkielisestä Raamatusta

23.4.2012
”Haluamme kiittää suomalaisia pitkään jatkuneesta ja uskollisesta raamatunkäännöstyön tukemisesta ja muistuttaa, että työ jatkuu edelleen”, Christopher Sariking Papua-Uudesta-Guineasta sanoo. Hän, Sirom Romiong sekä Kaija ja Soini...

Tänään on kansainvälinen rukouspäivä Turkin kristittyjen puolesta

18.4.2012
Tänään on kulunut viisi vuotta siitä, kun Kaakkois-Turkissa, Malatyassa murhattiin kolme kristittyä.  Vuosipäivä on samalla kansainvälinen rukouspäivä Turkin kristittyjen puolesta. Turkin 72 miljoonasta asukkaasta alle 0,1 prosenttia on kristittyjä. Turkin protestanttiset...

Apologia-forumissa rohkaistiin puolustamaan uskoa

15.4.2012
Apologia-forum houkutteli tänä viikonloppuna noin viisisataa osanottajaa Kansanlähetysopistolle Ryttylään. Tapahtuman osallistujista yli puolet oli nuoria ja nuoria aikuisia. Viikonloppuna kristinuskon järjellisiä todisteita...

Viron kirkon yhteistyömitali lähetystyöntekijä Kirsti Malmille

27.3.2012
Lähetyssaarnaaja, laulaja Kirsti Malmi on saanut Viron kirkon yhteistyömitalin pitkästä ja monipuolisesta toiminnasta Viron kirkon hyväksi.Mitali luovutettiin Kirsti Malmin kiitoskonsertissa Rannamõisan seurakunnassa 15. helmikuuta. Työstä kiittivät kirkkohallituksen...

Raamatun Punainen lanka jo sadassa seurakunnassa

26.3.2012
Raamatun punainen lanka -opetussarja kasvattaa edelleen suosiotaan. Nyt runsasta kuulijakuntaa keränneitä opetusviikonloppuja on pidetty jo yli sadassa Suomen seurakunnassa. Opetussarjan perustana toimiva Leif Nummelan kirja...

Kansanlähetyksen työ on suurempaa kuin tulot

15.3.2012
Kansanlähetyksellä on pähkinä purtavana. Järjestön hallitus hyväksyi viime kokouksessaan tälle vuodelle talousarvion, jonka kulut ovat yli 700 000 euroa suuremmat kuin odotetut tulot. Talousarvion kokonaissumma on noin kahdeksan miljoonaa euroa. Hallitus antoi Kansanlähetyksen johtaville...

Kansanlähetyksessä rukoiltiin ja suunniteltiin tulevaisuutta

14.3.2012
Lähetyskeskuksessa Ryttylässä henkilöstö kokoontui tällä viikolla suunnittelemaan vuoden 2013 toimintaa. Ensimmäisenä päivänä lähetysjohtaja Mika Tuovinen esitteli lähetystyön perusteita.  Hän kehotti...

Kolmen Vanhan testamentin kirjan käännös valmistui

9.3.2012
Kolme Vanhan testamentin kirjaa valmistui Burum-Kuat’in kunnassa...

Piispa Repo vieraili Lähetyskeskuksessa

3.2.2012
Piispa Matti Repo vieraili perjantaina 3. helmikuuta Hausjärven seurakunnan piispantarkastuksen yhteydessä myös Kansanlähetyksessä. Seurueeseen kuuluivat piispan lisäksi lähetyksen ja palvelun työalapastori Hans Grönholm, lääninrovasti Jussi Kauranne...

Kirkkokansan raamattupäivä Helsingissä

1.2.2012
Kirkkokansan raamattupäivä järjestetään Helsingissä Mikael Agricolan kirkossa 10.3. Tapahtuma rohkaisee kristittyjä ja seurakuntia luottamaan Raamatun arvovaltaan sekä keskustelemaan herätysliikkeiden asemasta kirkossa.

Kansanlähetys sai uusia pappeja

13.1.2012
Tampereen tuomiokirkossa vihittiin loppiaisena 6.1.2012 vietetyssä messussa viisi uutta pappia Tampereen hiippakuntaan.Piispa Matti Repo vihki papeiksi TM Markus Alajoen, TM Maarit Kolsin, TM Tuomas Luoman, TM ...

Lähetysjohtaja Mika Tuovinen siunattiin tehtäväänsä

10.1.2012
Kansanlähetys on siirtynyt uuteen aikakauteen. Tammikuun 9. päivänä Hausjärven kirkossa tehtäväänsä siunattu lähetysjohtaja Mika Tuovinen ei ole edeltäjiensä tavoin ollut mukana liikkeen syntyvaiheissa. Ensikosketuksen hän on saanut Kansanlähetykseen 1980-luvulla nuorten...

Lähetysjohtaja Mika Tuovinen: kirkko tarvitsee herätyskristillisyyttä nyt enemmän kuin koskaan

5.1.2012
Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys perustettiin toukokuussa 1967. Vuoden 2012 alku oli merkittävä 45 vuotta täyttävän järjestön historiassa, sillä liikkeessä tapahtui toinen johtajanvaihdos. Vuonna 1995 Matti Väisänen siirsi pääsihteerin vastuun Timo Rämälle ja nyt Rämä siirsi matkan...

Kirkon lähetysjärjestöt korostavat keskustelua ja rukousta adventtiviestissään

19.12.2011
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetysjärjestöt ovat laatineet yhteisen adventtiviesti-julkilausuman. 

Joululahja joulun maahan

12.12.2011
Evankeliumi lähti liikkeelle Jumalan omaisuuskansan Israelin parista. Jeesus syntyi Betlehemissä. Kansanlähetyksen joulukeräyksen kautta voi tänä vuonna antaa lahjan juutalaistyölle Israelissa ja Euroopassa.

Etiopian nuoret etsivät parempaa tulevaisuutta

17.11.2011
Etiopialaisista kolme neljäsosaa on alle 30-vuotiaita. Valtava määrä lapsia ja nuoria on seurakunnissa ilo mutta myös suuri haaste, kertoo Mekane Yesus -kirkon lapsi- ja nuorisotyön johtaja Lalissa Daniel.

SEA sai uuden hallituksen

14.11.2011
Suomen Evankelinen Allianssi (SEA) valitsi uusia jäseniä hallitukseensa syyskokouksessa 8.11. Helsingissä.

Tukeasi tarvitaan

10.11.2011
Vantaan seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto on päättänyt kokouksessaan 9.11.2011, että Suomen evankelisluterilaisen kirkon viiden lähetysjärjestön avustus lopetetaan portaittain.

Rakkautta Petroskoissa - Vremja Tserkvi -ohjelmasarja lähtee Karjalaan

1.11.2011
Vremja tserkvi - Kirkon aika -ohjelmasarja lähtee tutustumaan luterilaiseen elämään rajantakaisessa Karjalassa.

Kaksi kolmesta kärsii mielenterveyden ongelmista Afganistanissa

1.11.2011
Erityisesti kehitysmaissa mielenterveyspalvelujen tarve on huutava. Suuressa osassa näistä maista alle 2 prosenttia terveysbudjetista käytetään mielenterveyspalveluihin. Monissa maissa on vähemmän kuin yksi mielenterveysalan ammattilainen miljoonaa asukasta kohti.

Radikaali Armo puhutti miestenpäivillä Ryttylässä

31.10.2011
Lähes kaksisataa miestä eri puolilta Suomea kokoontui viime viikonloppuna miestenpäiville Kansanlähetysopistolle Ryttylään.

Tollayn koulu valmistui Etiopiassa

27.10.2011
Yli neljäsataa etiopialaisnuorta pääsi pari viikkoa sitten omiin koulurakennuksiin opiskeltuaan sitä ennen täpötäysissä tiloissa yhdessä alakoululaisten kanssa. Uusi koulu on rakennettu suomalaisin varoin.

Kansanlähetys suuntaa rohkeasti tulevaisuuteen

21.10.2011
Kansanlähetyksen piirijohtajat kokoontuivat syksyn neuvottelupäivilleen Porin Reposaareen seurakunnan leirikeskukseen. Meren pauhinan keskellä katseet suunnattiin kohti tulevaisuutta aina vuoteen 2020 asti.

Kansanlähetys torjuu homosuhteet

20.10.2011
Viime aikoina on annettu ymmärtää, että Kansanlähetyksen kanta homoseksuaalisuuteen ja heidänrekrytointiinsa liikkeemme palvelukseen olisi muuttunut. Tämä ei pidä paikkaansa. Liikkeessämmevallitsee asiasta yksimielisyys.

Kansanlähetyspäivien nauhoituksia TV7:lla

26.9.2011
Seinäjoen Kansanlähetyspäivien ohjelmia on nähtävissä Tv7-kanavalla syksyn aikana.

Kansanlähetyksen tiukentunut talous ei supistanut toimintaa

30.5.2011
Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) sai vuonna 2010taloudellista tukea seurakunnilta ja yksityisiltä lahjoittajilta yhteensä 4,85 miljoonaa euroa.

Mika Tuovinen siunattiin tehtäväänsä

10.1.2012
Kansanlähetys on siirtynyt uuteen aikakauteen. Tammikuun 9. päivänä Hausjärven kirkossa tehtäväänsä siunattu lähetysjohtaja Mika Tuovinen ei ole edeltäjiensä tavoin ollut mukana liikkeen syntyvaiheissa. Ensikosketuksen hän on saanut järjestöön 1980-luvulla nuorten toiminnan kautta. Tuovinen on...

Rauhallista ja siunattua joulua!

23.12.2011
Joulu on Jumalan lahja. Herra itse tuli vieraaksemme. Kun hän syntyi, Vanhan testamentin profetiat täyttyivät.

Laulava joulukortti

21.12.2011
Laulava Joulukortti -konsertti järjestetään uudenvuodenpäivänä 1.1.2012 klo 16 Ryttylän kirkossa, Kirkkotie 7, Ryttylä.Leo Louhivaara laulaa jouluista musiikkia ja saamme kuulla myös Hannu ja Päivi Heinosen terveisiä Keniasta.Konsertin päätteeksi nautitaan leivoskahvit....

Tervetuloa Kansanlähetysopiston suosituille periodeille!

22.8.2011
Kansanlähetysopiston kaikille avoimet Raamattuperiodit on tarkoitettu sinulle, joka haluat oppia tuntemaan Raamattuasi paremmin, kaipaat kasvua kristittynä ja haluat eväitä evankeliumin eteenpäin viemiseen. ...

Kaikkien aikojen Kansanlähetyspäivät Seinäjoella

28.6.2011
Kansanlähetyspäiville Hengessä mukana -teeman ääreen Seinäjoelle kokoontui tänä viikonloppuna ennätysyleisö. Kokonaiskävijämäärä oli noin 13 500, mikä on kaikkien aikojen ennätys. Tapahtuman suosio viittaa siihen, että suomalaisilla on kasvava tarve kokoontua yhteen elämän peruskysymysten...

Uusi muslimimaailman rukousopas 2011 on ilmestynyt

10.6.2011
Ramadan-rukousopas ohjaa joka päivä rukoukseen elokuun 2011 ajan. Perjantairukous jatkaa siitä vuoden eteenpäin viikoittaisilla rukousaiheilla syksyyn 2012 asti. Rukousopas on paketti asiatietoa islamista ja suomalaisesta lähetystyöstä muslimien parissa. Mukana ovat suomalaiset kirkot ja...

Viidennen herätysliikkeen laulukirjahanke

6.6.2011
Viidennen herätysliikkeen laulukirjahanke, Viisikielinen, etenee. Työryhmä on selvittänyt keväisen nettiäänestyksen tuloksen. Internetissä sai esittää viisi suosikkilaulua aiemmin kootulta yli tuhannen laulun listalta. Viime syksynä työryhmä järjesti internetissä toteutetun...

Tiedote Etiopian nuttuprojektista

16.5.2011
Nuttuja on tähän mennessä tullut Etiopiaan n. 40.000 kpl. Niitä on tullut postin kautta pääasiassa kahteen osoitteeseen: Mustan Leijonan sairaalaan (Black Lion Hospital) ja minulle. Toinen pääkohde nutuilla on Mustan leijonan sairalaan lisäksi ollut...

Viisikielisen lauluäänestys on käynnistynyt

29.4.2011
Viisikielinen on valmisteilla oleva viidennen herätysliikkeen yhteinen laulukirja. Kirjaan voi nyt äänestää omia suosikkilauluja viime vuoden lopulla kerätystä yli tuhannen lauluehdotuksen kokoelmasta. Äänestää voi Viisikielisen...

Rakas risti -teemavuosi haastaa oman ristin tekemiseen

7.4.2011
Kristittyjen yhteinen Rakas risti -teemavuosi 2011 kannustaa jokaista kristittyäluomaan oman ristin ja samalla miettimään, mitä kaikkea risti merkitsee itselle. Omien taitojen ja mielikuvituksen mukaan ristin voi nikkaroida, askarrella, ommella, rakentaa, piirtää, kuvamanipuloida, leipoa,...

Kansanlähetyksellä kolmanneksi eniten lähetystyöntekijöitä

6.4.2011
Suomen lähetysneuvosto on huhtikuussa julkaissut yhteiset lähetystyön tilastotiedot. Koko ihmisen huomioon ottavaa lähetystyötä kristityt tekevät Jeesuksen Kristuksen maailmanlaajalle kirkolleen antaman lähetystehtävän toteuttamiseksi  (esim. Matt. 28: 18-20). Suomen lähetysneuvostoon (SLN...

Kansanlähetys kutsuu rukoukseen

25.3.2011
Kansanlähetys kutsuu kristittyjä rukous- ja paastopäivään lauantaina 2. huhtikuuta. Paikalliset KL-piirit järjestävät eri puolilla Suomea rukouskokouksia joko tuona päivänä tai saman viikon aikana.  Kansanlähetyksen kotimaan työn aluekoordinaattori Mika Tuovinen...

Älä alistu! -kampanja herätti tunteita

25.3.2011
Nuotta-nuortenmedian Älä alistu! -kampanjaviikko on herättänyt paljon tunteita. Monet ovat tulkinneet sen vihakampanjaksi ja hyökkäykseksi homoseksuaaleja vastaan. Kampanjan tarkoituksena ei ole ollut syyllistää ketään homoseksuaalisesta taipumuksesta. Pyrimme tukemaan niitä, jotka kamppailevat...

Kirkkokansan raamattupäivässä Lahdessa etsittiin tietä eteenpäin

14.3.2011
Lahdessa tehtiin 12. maaliskuuta historiaa. Viidennen liikkeen järjestöt kokoontuivat ensimmäistä kertaa yhdessä järjestettyyn tapahtumaan sitten 1960-luvun. Lähtökohtana tapahtuman järjestämisessä oli huoli kirkon etääntymisestä tunnustusperustaltaan.  Paitsi yhteistä huolta, kokous...

Kirkkokansan raamattupäivän rukouskutsu evankeliumin ja uskon puolesta

14.3.2011
Olemme hämmentyneinä seuranneet viimeaikaista kehitystä yhteiskunnassa ja kirkossa. Ateistinen hyökkäys on ollut entistä avoimempaa ja röyhkeämpää. Samaan aikaan kirkko on ratkaisuissaan huolestuttavalla tavalla etääntynyt omasta perustastaan, Pyhästä Raamatusta, ja kuunnellut enemmän ihmisiä...

Levottomuuksia Länsi-Etiopiassa

7.3.2011
Etiopiassa, Jimman alueella äärimuslimit ovat polttaneet liki 30 kirkkoa, raamattukoulun ja kymmeniä kristittyjen koteja. Väkivaltaisuuksissa on saanut surmansa yksi kristitty. Sadat ihmiset ovat menettäneet kaiken omaisuutensa. Tuhotöitä on tapahtunut Jimmasta noin 60 kilometriä Addis Abebaan...

Evankelista Kalevi Lehtinen Kansanlähetyspäivien missioilloissa

24.2.2011
Heinäkuun 1.-3. päivä järjestettävien Kansanlähetyspäivien ohjelma on juuri julkistettu Seinäjoella. Seinäjoen seurakunnan, Seinäjoen kaupungin ja Kansanlähetyksen...

Leipäsunnuntai Jumalanpalvelukset Lähetyskeskuksessa Ryttylässä keväällä 2011

22.2.2011
27.2. leipäsunnuntai – Jumalan Sanan kylvö Liturgi: Niilo RäsänenSaarnaaja: Juhani KoivistoPyhäkoulu: Piia Aitto-ojaJunnuraamis: Maiju Ollilainen6.3. Jumalanpalvelus (Naistenpäivät)Liturgi: Mauno LehtoSaarnaaja: Pirkko ValkamaPyhäkoulu...

Raamatun punainen lanka kasvattaa suosiotaan

18.2.2011
Raamatun punainen lanka -opetussarja kasvattaa suosiotaan. Ruotsinkielisellä pohjanmaalla helmikuussa pidetyt opetusviikonloput ovat keränneet satamäärin kuulijoita. Sarjan...

Lahdessa viitoitetaan tietä tulevaisuuteen

14.2.2011
Kirkkokansan raamattupäivän ohjelmassa tartutaan kristillisen uskon ja tämänhetkisten jännitteiden keskeisimpiin asioihin, siihen, mitä uskotaan ja ajatellaan Jumalasta ja Raamatusta. Samalla etsitään rohkaisevia näköaloja siitä, miten voidaan yhdessä mennä eteenpäin kirkosta irtautumatta,...

Timo Rämän seuraajaksi Mika Tuovinen

14.2.2011
Kansanlähetyksen liittohallitus on valinnut järjestön lähetysjohtajaksi  TM, pastori Mika Tuovisen. Hän aloittaa tehtävässä 1.1.2012 nykyisen lähetysjohtajan siirtyessä eläkkeelle.  Kansanlähetyksen perustamisvuonna syntynyt Tuovinen on 43-vuotiaan järjestön kolmas johtaja.

Kiinnostaako teltantekijäkoulutus?

17.1.2011
Tutustu teltantekijätyöhön: Kansanlähetyksen teltantekijätyöesite Teltantekijätyötapahtuma 2011

Vuodenvaihteen tervehdys Narvasta!

5.1.2011
Kai ja Mirva Lappalainen kertovat kuulumisiaan Virosta

Lähtisitkö kansainvälisiin töihin?

30.12.2010
Oletko seurakuntatyön ammattilainen, lääkäri, sairaanhoitaja, opettaja, teknisen alan taitaja tai hallinnon osaaja? Oletko kiinnostunut raamatunkäännöstyöstä, kehitysyhteistyöstä tai teltantekijyydestä. Nyt on aika hakea tammikuussa 2012 alkavalle lähetyslinjalle.

Vremja Tserkvi piispainkokouksessa

30.12.2010
Inkerin evankelis-luterilainen kirkko täyttää 400 vuotta vuonna 2011. Samalla tulee kuluneeksi 15 vuotta siitä, kun nykyinen piispa Aarre Kuukauppi vihittiin virkaansa. Viimeisin Vremja Tserkvi -ohjelma kertoo Inkerin kirkon nousun vuosista.

Onko opintoseteli sinun juttusi?

28.12.2010
Kansanlähetysopistossa on jaossa/jaettavana Opetusministeriön rahoittamia opintoseteleitä. Opetushallituksen myöntämä opintoseteliavustus mahdollistaa opintomaksujen alennukset tietyille kohderyhmille. Kansanlähetysopistossa opintoseteliavustusta voivat hakea:1. Työttömät työnhakijat...

Hyvää ja rauhallista joulua!

22.12.2010
Jumalan armosta olemme saaneet työskennellä tänäkin vuonna evankeliuminhyvän uutisen viestittämiseksi kotimaassa ja lähetysalueilla. Olemmevoineet ylläpitää lähes 80 lähetystyöntekijää kahdessatoista maassa sekäosallistua rikkaaseen yhteistyöhön lähetysalueiden kirkkojen ja...

Mika Falk Nuotan päätoimittajaksi

13.12.2010
Kansanlähetyksen nuorisotyön johtaja Mika Falk on valittu Nuotta-lehden päätoimittajaksi. Vastuu siirtyy hänelle vuoden 2011 alusta lähtien, vaikkakin ensi vuoden numeroiden suunnittelu on jo alkanut.

Tärkein tehtävämme on välittää Jumalan siunaus kaikille kansoille

29.11.2010
Trans4mission -konferenssi kokosi viime lauantaina noin 400 lähetystyöstä kiinnostunutta osallistujaa Mikael Agricolan kirkkoon Helsingissä. Päivien pääpuhuja, englantilainen Martin Lee rohkaisi kristittyjä asettamaan elämänsä keskipisteeksi Jumalan mission: välittämään kaikille kansoille...

Lähetä joulutervehdyksesi Uusi Tie -lehden välityksellä

29.11.2010
”Kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman” Jes. 40:31 ...

Viisikielisen viisi ensimmäistä laulua valittu

29.11.2010
Viidennen herätysliikkeen yhteisen laulukirjan viisi ensimmäistä laulua on valittu.  Ehdotuksia Viisikielisen lauluiksi on saatu jo yli seitsemänsataa.

Kansanlähetyksen joulukeräyksellä kootaan varoja Joulun sanoman kertomiseksi

26.11.2010
Kansanlähetyksen joulukeräyksellä kootaan varoja järjestön tärkeintä tehtävää, lähetystyötä varten. Työntekijämme toimivat monissa maissa köyhistä köyhimpien ihmisten elinolosuhteiden parantamiseksi.  He tukevat paikallisten seurakuntien toimintaa ja vievät Joulun ilosanomaa myös niille,...

Herätysliikeväki osallistuu aktiivisesti myös kirkon toimintaan

26.11.2010
Herätysliikeväki osallistuu oman herätysliikkeensä ohella aktiivisesti myös kirkon toimintaan. Jopa 60 prosenttia liikkeiden kesäjuhlien osallistujista on mukana oman herätysliikkeensä toiminnassa ainakin kerran kuussa ja myös kirkon toiminnassa vähintään kuukausittain. Joka toinen...

Viidennen herätysliikkeen laulukirjahanke etenee

1.11.2010
”Viisikielinen” – mahdollisuus vaikuttaa lauluvalintoihin internetissä

Kansanlähetys haluaa toimia yhteistyössä kirkon sisällä

6.9.2010
Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen liittokokous hyväksyi järjestön toimintasuunnitelman vuodelle 2011 kokouksessaan 4. syyskuuta. Kotimaantyössä painopistealueena on hoitavan seurakuntayhteyden tarjoaminen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä. Tätä varten järjestetään...

Tokion lähetyskokous muistutti saavuttamattomista kansoista

6.7.2010
Tokiossa pidettiin 11.-14.5. 2010 lähetyskokous, jossa pohdittiin maailmanlähetyksen näköaloja. Kokous liittyy Edinburgh2010 vuoteen, jolloin lähetyskokouksia pidetään eri puolilla maailmaa. Tokion kokouksen taustalla oli edesmennyt Ralph Winter ja erilaisia lähetysverkostoja....

Mekane Yesus kirkko kutsuu nuoret suojelemaan tervettä oppia kirkossa

1.7.2010
Mekane Yesus kirkon presidentti Wakseyom Idosa kutsui nuoria pitämään huolta kirkon opin puhtaudesta. Presidentti Idosan huolena ovat lännen kirkoista tulevat väärät opetukset ja virtaukset, joista hän nimesi samaa sukupuolta olevien liitot ja sosiaalisen evankeliumin.

Kohti Kapkaupunkia 2010

29.6.2010
Yksi kulunan vuoden merkittävistä lähetyskokouksista on Kapkaupungissa Etelä-Afrikassa järjestettävä Lausanne III maailmanevankelioimisen konferenssi 16.-25.10.2010. Paikalle odotetaan 4000 edustajaa eri puolilta maailmaa.Konferenssivalmisteluihin voi tutustus osoitteessa...

Norjan luterilaisen lähetysliiton pääsihteeri vaihtuu

29.6.2010
Norjan luterilaisen lähetysliiton pääsihteeriksi valittiin Øyvind Åsland. Norjan luertilaisen lähetysliiton pääsihteeri Ola Tulluan jättää tehtävänsä 1.9. kuluvana vuonna. Tulluan haluaa jättää Norsk Luthersk Misjonsambandetin johdon nuorempiin käsiin. Norjan luterilainen lähetysliitto on...

Papua-Uusi-Guineassa juhlittiin viime vuonna neljää uutta Uuden testamentin käännöstä

29.6.2010
Viime vuonna saatiin valmiiksi neljä uutta Uuden testamentin käännöstä. Kieliryhmät ovat eri puolilta saarivaltiota. Maassa puhutaan noin 850 kieltä. SILI tekee työtä 191 kielen parissa.Järjestöllä on maassa myös omaa lentotoimintaa. Jokin aika sitten tuli täyteen...

Pohjois-Siperian nenetseille Markuksen evankeliumi

29.6.2010
Pohjois-Siperiassa asuvien nenetsien kielellä on saatu valmiiksi Markuksen evankeliumi. Evankeliumi painettiin sekä kirjana että CD -laitoksena. Nenetsejä lasketaan olevan noin 30 000. Käännöstyön koordinoijana toimii Ruotsissa päämajaansa pitävä raamatunkäännösinstituutti.  Lähde: Ljus i...

Kotisivumme uudistuvat

18.6.2010
Suomen Kansanlähetys ja piirijärjestöt uusivat kotisivujaan. Palvelussa saattaa olla väliaikaisia häiriöitä ja puutteita. Vanhoja sivuja voi vielä käydä ihailemassa osoitteessa: vanhat.sekl.fi

Boris Arabovicille akateemikon arvonimi Venäjällä

17.6.2010
Ruotsissa alkunsa saaneenn Raamatunkäännösinstituutin perustajalle Boris Arabovicille on myönnetty Venäjällä akateemikon arvonimi. Raamatunkäännösinstotuutin näkynä oli kääntää Raamattua Neuvostoliiton vähemmistökielille. Järjestö perustettiin 1973, jolloin työ Neuvostoliitossa ei ollut...

N.L. von Zinzendorfin kuolemasta 250 vuotta

17.6.2010
Toukokuun 9. päivänä tulee kuluneeksi 250 vuotta kreivi N.L. von Zinzendorfin kuolemasta. Zinzendorf (1700-1760) tunnetaan herrnhutilaisen herätysliikkeen isänä.

Papua-Uusi-Guinean luterilaiselle kirkolle uusi piispa

17.6.2010
Papua-Uuden-Guinean luterilaiselle kirkolle on vihitty äskettäin uusi piispa. Piispaksi vihitty on Rev Kiegere Wenge, joka toimi aikaisemmin kirkon pappisseminaarin rehtorina. Wenge seuraa äskettäin yllättäen menehtynyttä aikaisempaa piipaa Wesley Kigasungia. Papua-Uuden-Guinean...

Afrikan kirkot nousemassa luterilaisten kirkkojen eturiviin

17.6.2010
Uusimman Luterilaisen maailmanliiton tilaston mukaan Afrikan suurin luterilainen kirkko on Tansanian ev.lut. kirkko, jossa on 5,3 miljoonaa jäsentä. Toisena on Etiopian Evankelinen Mekane Yesus kirkko 5,2 miljoonalla  jäsenellä. Kolmanneksi sijoittuu Madagaskarin kirkko, jossa on 3...

Debre Zeitin oppilaitos takaisin Mekane Yesus-kirkolle

17.6.2010
Etiopian sosialistisen kauden (1974-1991) menetyksiä Mekane Yesus -kirkolle oli sen omaisuuden kansallistaminen. Yksi menetyksistä oli vuonna 1957 perustettu Debre Zeit Evangelical College, joka oli ensimmäisiä yksityisiä collegeja maassa. Debre Zeitin oppilaitos kansallistettiin...

Suomesta lähtee 820 lähetystyöntekijää

21.4.2010
Suomen lähetysneuvoston julkaiseman tilaston mukaan Suomalaisia lähetystyöntekijöitä on tällä hetkellä 820. Kolme lähettimäärältään suurinta lähetysjärjestöä ovat Fida International (335), Suomen lähetysseura (191) ja Suomen Ev.lut. Kansanlähetys (79). Lähetystyöntekijöiden määrä...

Kymppi lähetykselle

26.8.2009
Lähetyskutsu kirkastui Japanin-matkalla ”Henkilökohtainen kutsumuksemme konkretisoitui Japanin-matkallamme kesällä 2006. Tuon matkan aikana ja sen jälkeen Jumala alkoi puhutella meitä eri tavoin siitä, että lähetystyössä voisi olla meidän paikkamme. Japanilaisten puoleen sydämemme kallistui,...